Uusi blogi laivasaunomisesta
Saunominen on upea harrastus, joka sopii kaiken ikäisille ihmisille. Ei siis ihme, että siitä on tullut Suomen suositumpia vapaa-ajan harrastuksia. Kaupungistuminen vähensi ihmisten saunomista, mutta sauna on tekemässä uutta tulemista myös kaupunkilaisten arkeen. Saunominen on tutkitusti myös erinomaista terveydelle, sillä se muun muassa alentaa verenpainetta ja hoitaa ihoa. Samalla sauna vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja poistaa kuona-aineita. Sauna on myös ainutlaatuisen rauhallinen paikka, joten saunomisella on myös vaikutusta mielialaan. Jokainen suomalainen kaipaa mahdollisuutta rauhoittumiseen hektisen arjen aikana, johon sauna sopii erinomaisen hyvin.
Suomessa on valtava määrä erilaisia saunoja. Monella on vahva mielikuva siitä, että sauna on hirsinen rakennus, joka sijaitsee joko järven tai meren rannalla. Tämä perinteinen kuva hallitsee vielä monien mieltä. Saunoja on kuitenkin moneen eri lähtöön, ja lehtien palstoilta voi lukea erityisesti kesällä mitä merkillisimmistä saunoista. Monien ihmisten käydään suorastaan kilpailua siitä, kuka onnistuu rakentamaan kaikkein erilaisimman saunan.
Moni voi tietenkin olla eri mieltä siitä, kuinka hyvät löylyt esimerkiksi kaivinkoneen hyttiin rakennettu sauna voi tuottaa. Perinteiset saunat ovat syystä suunniteltu sellaisiksi kuin mitä ne ovat, sillä ne takaavat parhaimmat löylyt.
Laivasaunominen on uusi tapa nauttia saunasta
Tämä uusi blogi esittelee myös täysin uudentyyppisen tavan nauttia saunasta, joka on laivasaunominen. Se on yksi erikoisimpia ja mielyttävämpiä tapoja saunoa, sillä laivasaunassa yhdistyy liikkuminen ja veneily. Laivassa saunomisen paras puoli, on ehdottomasti kuitenkin vapaus ja tunnelma, jota ei ole mahdollista saavuttaa missään muussa saunan muodossa. Suomessa on useita laivoihin rakennettuja saunoja, joista monet ovat myös tilauskäytössä. Tämän lisäksi monet yksityiset henkilöt rakentavat tai pitävät oman laivansa saunaa kunnossa. Tämä blogi pyrkii levittämään tietoa laivasaunojen erikoispiirteistä ja levittämään laivassa saunomisen ilosanomaa. Samalla se pyrkii myös yhdistämään asiasta kiinnostuneita ihmisiä toisiinsa.
Blogista löydät tietoa laivasaunomisen lisäksi tietoa saunan historiasta ja suomalaisesta saunakulttuurista, jonka lisäksi pääset lukemaan myös erilaisista saunauutuuksista. Moni kaipaa myös erilaista tekemistä saunomisen lomaan, jolloin blogi auttaa myös tässä. Tervetuloa lukemaan kuumimpia uutisia saunan kuumasta maailmasta.